Maankäyttö ja kaupunkikehitys
Suunnittelemme paikan ehdoilla rakentuvia ympäristöjä, jotka kestävät aikaa
Aluekehityshankkeissa on olennaista löytää kaikkia hankkeen osapuolia palvelevia suunnitteluratkaisuja. Aikataulullisesti hankkeet saattavat olla useita vuosia kestäviä. On ratkaisevaa miten tuo aika osataan käyttää kussakin vaiheessa parhaalla mahdollisella tavalla ja keskittyä olennaiseen.
Olemme olleet mukana useissa maankäyttö- ja kaupunkikehityshankkeissa kaupunkien ja kuntien keskustoissa sekä reuna-alueilla. Olemme olleet mukana kehittämässä monia todella haasteellisia ympäristöjä, joissa myös koko ympäristö on saanut osakseen nostetta. Pystymme löytämään eri vaiheissa asiakkaallemme houkuttelevia ja toteutuskelpoisia ratkaisuja, jotka ovat myös kaavoittajalle sekä ympäristölle ja muille osallisille haluttavia.
Laaja-alaisena osaajana pystymme hyödyntämään eri rakennustyyppien, toimintojen ja palveluiden parhaita puolia kullekin aluekehityskohteelle. Pystymme löytämään erityyppiselle alueille sen ominaisuuksista muotoutuvan yksilöllisen ilmeen, joka kestää aikaa.

Kuntokatu
Korttelikokonaisuus

Takojankatu
Viitesuunnitelma

Härmälänranta
Aluesuunnittelu

Hyhkynlaakso
Hyhkynlaakson viitesuunnitelma

Raholan radanvarsi
Viitesuunnitelma

Pirkkalan Partolavisio
Asumis-, liike- ja toimistotiloja

Viinikanlahden ideakilpailu
Alueen ideasuunnittelukilpailun ehdotustyö

Keinutaan
Hervannan pohjoisakselin ideakilpailun voittanut työ

Valkeakoski, kortteli 19
Kaavamuutoksen viitesuunnitelma

Kalevanrinne
Seitsemän asuinrakennuksen kokonaisuus

Tohlopinranta
Aluesuunnitelma

Pirkkalan keskustakortteli
Asuntoja, liiketilaa ja julkisia tiloja